Maaseudun Tulevaisuuden artikkeli (15.7.2027) esitti hyvän kysymyksen: mistä rahat ennallistamiseen? Mutta vastaus jäi puolitiehen. Kustannuksia ynnätessä unohdettiin ennallistamatta jättämisen hinta.
Luontokato maksaa: vaikutukset ruokaturvaan, ääriolosuhteiden vahingot, talouden epävakaus. Nämä laskut lankeavat veronmaksajille yhtä varmasti – ne vain tulevat yllätyksenä.
Maailman suurin vakuutusyhtiö Allianz varoitti keväällä 2025, että ilmastokriisi uhkaa tuhota kapitalismin. ”Kuumuus ja vesi tuhoavat pääomaa. Tulvan alle jääneet kodit menettävät arvonsa. Ylikuumentuneet kaupungit muuttuvat asuinkelvottomiksi.” Isoja alueita on jo muuttumassa vakuutuskelvottomiksi, eikä ilman vakuutuksia ole asuntolainoja, investointeja tai taloudellista vakauttakaan. Ekologinen kompensaatio ei siis voi jäädä vapaaehtoiseksi.
Artikkelissa mainittiin ohimennen tärkeä luku: pakollinen kompensaatio voisi kasvattaa luonnonarvomarkkinat jopa 200 miljoonaan euroon vuosittain (Tapio Oy), pääasiassa valtion budjetin ulkopuolelta. Tämä on yksi vastaus rahoituskysymykseen!
Suomalainen Boost-tutkimuskonsortio on kehittänyt ekologisen kompensaation menetelmän, joka on kirjattu luonnonsuojelulakiimme viranomaisvalvottuna ja viherpesulta suojattuna. Järjestelmä on valmis, mutta haaste on sen vapaaehtoisuus. Yritykset eivät investoi luonnonarvomarkkinoihin ilman pakkoa, eivätkä maanomistajat tarjoa alueitaan ilman kysyntää. Noidankehä pyörii.
Maanomistajaa ei rangaista, vaan hän saa korvauksen kompensaatioalueeksi kelpaavasta maasta. Ennallistaminen työllistää siellä, missä metsätalous supistuu.
Lisäksi suomalainen menetelmä on maailmanluokkaa. Sen laaja käyttöönotto avaa tien viedä tietotaitoa kansainvälisille markkinoille.
Oikea kysymys ei ole, onko meillä varaa ennallistaa, vaan onko meillä varaa olla ennallistamatta. Ekologisessa kriisissä on viisaampaa tehdä rahaa osaamisella kuin vessapaperilla.
Mielipidekirjoitukseni julkaistiin Maaseudun Tulevaisuudessa 23.7.2026
