Uuden pääkirjaston rooli Loviisan tulevien vuosikymmenten kehityksessä on merkittävä, varsinkin mikäli kirjastosta tehdään erityinen eikä ainoastaan minimivaatimuksia vastaava. Kirjaston on kestettävä aikaa vuosikymmeniksi eteenpäin ja oltava arvokas, kaunis lisäys historiallisen keskustamme rakennettuun ympäristöön.
Kirjaston sijainti, koko ja hintalappu riippuvat kuitenkin päätöksentekoa ohjaavista arvoista. Keskustelussa on peräänkuulutettu yritysmaailman toimintatapaa: tehokkuus edellä, kustannukset minimiin. Mutta kunta ei ole yritys, eikä sen tehtävä ole tuottaa voittoa omistajalle vaan hyvinvointia asukkailleen. Hyvä kuntapäätös kysyy muutakin kuin mitä tämä maksaa?
Ajassa, jossa navigoidaan arjen lisäksi ilmastonmuutoksen, sotaisten konfliktien ja kasvavien tuloerojen kaltaisia valtavia haasteita vastaan, tarvitaan kykyä kuvitella, miltä parempi huominen voisi näyttää. Tähän taas tarvitaan ripeästi raksuttavia aivoja, avoimia mieliä ja empaattisia sydämiä. Kaikkia näitä kasvattaa kirjasto.
Kirjasto on demokratian peruspilari. Ilman lukutaitoa ja osallisuutta demokratia ei voi toteutua. Kirjasto on yhteiskunnallisen osallistumisen treenauspaikka ja käytännön areena. Siellä opitaan, ajatellaan, kohdataan ja keskustellaan.
Kulttuurin tekijöitä ei tule ottaa itsestäänselvyytenä. Kirjasto ilman kulttuuritiloja ei riitä, jos haluamme oikeasti vahvistaa Loviisan tulevaisuutta. Kulttuuriin sijoitettu euro tuottaa jopa kymmenkertaisesti takaisin. Elinvoima ja Loviisan kiinnostavuus kasvaa, kun kulttuuri houkuttelee ihmisiä muualtakin. Vastaus kulttuuritilojen tarpeeseen on jo selvitetty: käyttöä tulisi. Silti kysymystä toistetaan. Miksi kulttuurin ammattilaiset ja harrastajat joutuvat yhä uudelleen todistamaan tarpeensa? Miksi heille asetetaan todistustaakka, jota ei vaadita muilta?
Asianmukaiset kulttuuritilat tarkoittavat joustavaa, teknisesti varusteltua esitys- ja harrastustilaa, jossa teatterit ja tanssiryhmät voivat vihdoin harjoitella ja esiintyä samassa paikassa – moderneine pukuhuoneineen ja kaikkine produktioon tarvittavine tiloineen. Samassa tilassa mahtuu järjestämään konsertteja, messuja, luentoja ja lapsille suunnattua ohjelmaa. Tällä hetkellä Loviisassa ei ole vielä yhtään tilaa, joka täyttää nämä vaatimukset ja vastaa tarpeisiin. Kulttuurielämä kierrättää vuosikymmenestä toiseen väliaikaisratkaisuja. Se ei ole kulttuurikaupungin arvoista!
Mitä jos rakentaisimme kirjasto- ja kulttuuritalon, jota tullaan kokemaan kauempaakin? Kaupunkimme olohuoneen, johon ihastuu niin taapero kuin ikäihminenkin. Paikan, josta jokainen loviisalainen on ylpeä. Paikan, josta nuori löytää turvallisen tilan olla, yhdistys tilan kokoontua ja apuvälineillä liikkuva huomaa tulleensa ajatelluksi joka käänteessä. Uusi kirjastomme voi olla harrastamisen, yhteistyön, pläräilyn, löytöjen ja elämysten kutsuva luovuuden pyhättö.
Uutena luottamushenkilönä oli vuosi sitten helppo tulla mukaan ja kannattaa tätä jo kauan ja huolellisesti edistettyä hanketta. Loviisassa epäröinti ei saa voittaa, kun lähestymme kirjasto- ja kulttuuritalohankkeen investointipäätöstä. Tämä sukupolvipäätös kertoo siitä, mitä uskomme tulevaisuuden olevan – ja mitä haluamme sen olevan. Kaupungissamme on ennenkin rakennettu liian vaatimattomasti ja kaduttu jälkeenpäin. Nyt on varmistettava, ettei samaa toisteta. Loviisalaiset, kertokaa päättäjillenne: haluamme kirjasto- ja kulttuuritalon, emme laihaa kompromissia.
Loviisan päättäjät: epätietoisuuden aika on ohi. Toisin kuin kirjastoon, joka kunnan on lakisääteisesti järjestettävä itse, kulttuuritiloihin voi hakea mittavaa ulkopuolista rahoitusta ja sen hyödyntämättä jättäminen olisi ihmeellistä mahdollisuuden hukkaamista.
Rakennetaan kaksikielisyydestä ja kauneudesta tunnettu kirjasto- ja kulttuuritalo, joka rikastuttaa asukkaita nyt ja tulevaisuudessa. Tehdään siitä paikka, jonka äärellä seuraavat sukupolvet tuntevat, että olemme ajatelleet heitä.
Anni Kulmala
Kaupunginvaltuutettu (vas.), Loviisa
Kulttuuri- ja hyvinvointilautakunta, varapuheenjohtaja
Kirjasto- ja kulttuuritalon hankesuunnittelutyöryhmän jäsen
Mielipidekirjoitukseni julkaistiin Loviisan Sanomissa 1.6.2026
